perjantai 26. toukokuuta 2017

LONDON - DAY 2

LONDON DAY 2

Toinen Lontoo päivä alkoi meillä ensimmäistä päivää myöhemmin, mutta se ei meidän aikataulua haitannut.  Ensimmäisenä meillä oli ohjelmassa käydä King's Crossin asemalla olevalla Harry Pottereista tutulla laituri 9 3/4 ottamassa kuvia ja juosta päin seinää. 

LONDON DAY 2LONDON DAY 2

King's Crossin asemalta suuntasimme suoraan Madame Tussauds vahakabinettiin. Ennen sisään pääsyä saimme jonottaa ulkona noin kahden tunnin ajan.  Sisälle päästyä koko paikka oli täynnä ihmisiä, minkä takia vahanukkeja oli tälläisen lyhyen ihmisen vaikea nähdä. Vietettyämme vahakabinetissa lähemmäs neljä tuntia, meidän oli aika lähteä takaisin hotellille valmistautumaan toiseen teatteri-iltaan.

LONDON DAY 2LONDON DAY 2LONDON DAY 2
 JACKET h&m / JEANS dr. denim / HAND BAG h&m

Koko Lontoon matkan rakastin käyttää kuvassa näkyvää punaista takkia. Muutama vuosi takaperin tykkäsin käyttää takkia aivan koko ajan, mutta syystä x se en vain käyttänyt sitä enään. Lontoon matkan aikana ja sen jälkeen oon käyttänyt takia koko ajan. Loving it! 

Hetken levättyämme hotellilla, jatkoimme matkaa China Towniin kiertelemään ja syömään kiinalaista ennen teatteria.  Ruoka oli aivan ihanaa, vaikka sitä tosin oli ihan liikaa. :-D

LONDON DAY 2LONDON DAY 2

Syömisen jälkeen kävelimme suoraan teatteriin odottamaan toisen näytöksen alkua. Näytöksen loputtua yhdentoista aikaan, suuntasimme hotellille suoraan nukkumaan. 

Toisen teatteri näytöksen jälkeen oli tosi haikea olo. Se asia, jota olin odottanut lähemmäs kaksi vuotta oli ohi. Ihan käsittämätöntä.
Ennen näytöstä tiesin kokonaan juonen, koska olin lukenut kyseisen kirjan kahdesti. Kirjan luettua en voinut mitenkään ymmärtää, miten kaikki taikomiset ja ajan muutokset tullaan tekemään. Se miten ne oli toteutettu näytelmässä, teki minusta sanattoman! 
Lyhyesti sanottuna näytelmä oli henkeä salpaava ja täydellinen once in lifetime kokemus, josta voin ainostaan kiittää omaa tätiäni, joka suostuu mun mukaan! 

perjantai 19. toukokuuta 2017

LONDON - DAY 1

Vihdoin viimein voin julkaista Lontoon matkapäiväkirja -postaukset!

LONDON DAY 1

Lontooseen saavuimme jo 12. huhtikuuta, mutta ensimmäinen kokonainen päivä oli vasta 13. Majoituimme pienessä englantilais tyylisessä hotellissa, joka sijaitsi Victorian ja Pimlicon metroaseman puolivälissä rauhallisella alueella. Ensimmäinen päivä starttasi jo melko aikaisin, koska olimme molemmat vielä suomen ajassa. 

LONDON DAY 1LONDON DAY 1

Ensimmäisenä päivän ohjelmassa oli käydä hakemassa teatterilta liput kahden illan näytöksiin. Tosissaan oltiin katsomassa paljon kehuttua ja hehkutettua Harry Potter ja Kirottu Lapsi näytelmää! Liput tosiaan varattiin jo vuoden 2015 joulukuussa, kun näin "mainoksen" pottermoren sivuilla ja siitä alkoi sitten puolentoista vuoden odotus, joka oli erittäin pitkä Harry Potter fanille. 

LONDON DAY 1

Teatterilta suunnattiin metrolla kohti Buckinghamin palatsia, jossa oli meidän ymmärtääksemme kuningatar myös paikalla. Paikalla parveili järkyttävä määrä turisteja, joten emme hirveen kauan olleet palatsin luona vaan suuntasimme St Jamesin puiston kautta kohti Big Beniä ja London Eyetä. 

LONDON DAY 1LONDON DAY 1LONDON DAY 1LONDON DAY 1LONDON DAY 1

Itselleni London Eyen ja etenkin Big Benin näkeminen oli yksi koko reissun kohokohdista, joita olen odottanut näkeväni jo parin vuoden ajan. Nähtävyyksien jälkeen siirryimme Oxford Streetille etsimään lounas paikkaa ja kiertelemään vähän kauppoja. 
Kauppojen kiertelyn jälkeen lähdimme hotellille vaihtamaan vaatteita teatteri-iltaa varten. Ennen kuitenkin teatteria kävimme syömässä, josta suuntasimme suoraan teatterille. Teatterin ensimmäisen näytöksen loputtua noin yhdentoista aikaan suuntasimme suoraan hotellille nukkumaan. 

LONDON DAY 1

tiistai 16. toukokuuta 2017

BACK ON TRACK

SpringSpring
Pitkästä aikaa voin huokaista helpotuksesta ja kirjoittaa tänne pikaiset kuulumiset!  

Lontoon reissulta on palattua kotiin jo vähän aikaa sitten ja seuraavana maanantaina on uusi matka luokan kanssa Viroon pariksi päiväksi. Voimistelu joukkueen kanssa on reissattu ympäri Suomea ja on myös voitettu pari mitalia matkan varrella. Peruskoulun kokeet on yhtä vaille tehty ja sen jälkeen voidaan vain pelokkaasti odottaa todistuksen numeroita. Elämme siis erittäin jännittäviä aikoja!  

Blogi postaukset ovat surullisesti jäänet nyt hieman vähemmälle lukuisien kokeiden ja matkojen ja reissujen takia. Kaikkien kiireiden ja kokeiden (vihdoin!) loputtua, voin taas jatkaa sosiaalista elämistä blogin puolella. Jee! 
Ensi postauksessa voin vihdoin näyttää teille Lontoon matkan kuvia ja jakaa todelliseen syys, miksi lähdimme Lontooseen. Can't wait!