maanantai 23. lokakuuta 2017

STOCKHOLM - SWEDEN

Viime viikon perjantaina eli epäonnenpäivä alkoi hartaasti odotettu syysloma Etelä-suomessa. Syysloman aikana olen kerännyt paljon energiaa loppu vuodeksi ja levännyt paljon. Ruotsissa tuli myös pyörähdettyä ja tänään siitä postausta.     Let's start!

STOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDEN

Tosiaan 15. lokakuuta lähdettiin perheen kanssa viettämään syysloman aloitusta laivalle perinteiselle Helsinki-Tukholma-helsinki risteilylle. Ruotsin risteilyllä oleminen oli jotenkin tosi virkistävää, kun sellaisella ei ole ollut muutamaan vuoteen.

Laivalla ollessamme huomisimme että mentäessä ja, että tultaessa on artisti esiintymässä. Ruotsiin mentäessä esiintyi Pete Parkkonen, johon törmättiin laivalla moneen otteeseen ja takaisin Helsinkiin mentäessä Benjamin Peltonen. Molemmilla oli ihan hyvät ja viihdyttävät esitykset, vaikka en tiennytkään kummaltakaan kuin yhden biisin :-D

STOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDENOOTD FROM SWEDEN

Maanantai meillä oli noin viisi tuntia aikaa pyöriä Tukholmassa ja käydä katsomassa nähtävyyksiä. Meillä ensimmäisenä kohteena oli Galleria ostoskeskuksessa ollut Hollisterin myymälä. Galleriasta suuntasimme pienen kävelymatkan päässä olevaan Shephoraan, josta tuli ostettua muutamia uusia meikkejä. Melkein kahden tunnin shoppailu kierroksen jälkeen suuntasimme vanhaan kaupunkiin, jossa kiertelimme loppuajan. 

Laivaan palasimme noin tunti ennen satamasta lähtöä ja loppu ajan vietimme laivalla lähinnä hytissä, buffetissa ja baarissa katsomalla Benjaminin esitystä. Tiistai aamuna saavuimme takaisin Helsinkiin ja satamasta lähdimme hyvin väsyneinä taksilla takaisin kotia kohti.

Tosiaan tällainen oli meidän Ruotsin matka tiivistettynä. Omia sanojani laitanen; oli mukavaa vaihtelua lähteä Tallinnan sijaan Tukholmaan katselemaan uusia maisemia. Toivottavasti piditte tästä postauksesta ja ensi postauksessa varmaan tarkastellaan ostoksia Tukholmasta. 

STOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDEN

1 kommentti:

  1. Tykkäsin sun postauksesta :) Käy kurkkaa myös minun blogini :
    Moi kasinoaiheinen uusi blogini jota kirjoittaa 33 vuotias mies pääkaupunkiseudulta.
    https://kasinokeisarin.blogspot.com/

    VastaaPoista